Virkkalan terveysasema - jatkaa syksyllä kesätauon 24.6 - 11.8.2013 jälkeen

lähettänyt Etelä-Lohja Lohja 19.6.2013 klo 23.54
Kalevi Heino, Kaarina Kari ja Reijo Perkiömäki tapasivat perusturvajohtajan Arja Yliluoman ja terveyspalveluiden johtavan ylilääkärin Mira Uunimäen 14.6.2013 aamulla. Tavoite oli saada selkeä käsitys Virkkalan terveysaseman palveluista ja tulevaisuuden suunnitelmista sekä tuoda esiin asukkaiden tarpeita. Tarpeen tapaamiselle ajankohtaisti Länsi-Uusimaan uutisointi ja epäselvä tilannetieto Virkkalan terveysaseman faktoista aluetoimikunnassa.

Tapaamisessa saamamme käsityksen mukaan Virkkalan terveysasema jatkaa toimintaansa kesän jälkeen (lääkärien saantiin panostetaan) ja toiminta jatkuu toistaiseksi. Jo nykyiset säästötoimet, kuten lehdistössäkin Mira Uunimäki on todennut, ohjaavat palkkamaan virkalääkäreitä ostopalvelulääkäreiden sijaaan.

Muutoksia Virkkalan terveyskeskuksen toimintaan ei virallisesti ole suunnitteilla toistaiseksi, mutta ulkoiset paineet (mm. kunnan säästötarve) saattavat muuttaa tilannetta.
Aluetoimikunta jää seurantamuotoon (Perusturvalautakunnan, kaupunginhallituksen ja valtuuston esityslistat/pöytäkirjat) tämän asian suhteen toistaiseksi.
Tarkistamme tilanteen heti heinäkuun lopulla 30.7.2013 kokouksessamme Kirkniemen vanhalla puukoululla klo 18:00.

Tilannearvio on vahvistettu aluetoimikunnan ylimääräisellä kokouksella, jonka pöytäkirja tulee lähipäivinä jakeluun.

Reijo Perkiömäki
Etelä-Lohjan aluetoimikunta
Puheenjohtaja
Comments